SISU-tiimin syyskokous 27.09.2024 Frankfurt
Toimituskunnan tapaamiset ovat osoittautuneet tärkeiksi ja kyllä siellä asiaakin puhutaan.
Toimituskunnan tapaamiset ovat osoittautuneet tärkeiksi ja kyllä siellä asiaakin puhutaan.
Ratikkakuskien omat Tram EM kisat tarjosivat koko perheelle katsottavaaa ja monipuolista ohjelmaa. Myös Suomi oli edustettuna ja kisajoukkue Tampereelta pääsi ensi kertaa ottamaan osaa jännittävään leikkimieliseen kilpailuun, jossa tarkkuus ja keskittyminen oli valttia.
Kirsi Hechler ja Annika Borisov olivat Kouvola Innovation:in kutsumina tutustumassa Kymenlaakson artesaaneihin.
Flohmarkttisch von SISU-radio, ein Treffpunkt für viele Finnland Fans.
SISU-radio kutsui libretisti Minna Lindgrenin mukaan Sanatorio Expressin lehdistötilaisuuten, Kammeroper Frankfurt kutsui säveltäjä IIro Rantalan.
Frankfurtin Suomi-toimijat järjestivät kolmatta kertaa yhteistyössä juhannusjuhlat.
Kirjailija, tutkija Hannu Sirkkilä haastatteli SISUlaisia aiheesta saksalainen Schlager-musiikki.
SISU-radio kutsui kaikki fanittajat nimipäiväkahville Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi.
Zwei deutsche Bands spielen finnische Tangos. Kaksi bändiä soittaa antaumuksella suomalaista tangoa. Lauran humoristiset välispiikit ja Bändin lavashow saivat yleisön riemastumaan.
SISU-radio toivottaa kaikille rauhallista joulua! Frohes Fest!
Eurooppa-koulun oppilaat Lenni ja VIljami kertoivat jouluperinteistä, mukana myös opettaja Jouko Isometsä.
SISU-radion skumppakulmassa kippistellään tuttujen kanssa, vaihdetaan kuulumisia ja esitetään jopa musatoiveita.
Loppusyksyn teemojen ja tempauksien ideointia.
UUSIKUU Band spielte am Samstag auf Sommerwerft in regnerischer Frankfurt. Am Sonntag kamen Laura, Mikko und Norbert zum Studio.
Juhannusjuhlissa piti jöötä SISU-radion juontotiimi eli Suvi, Aino ja Marika.
Haluun olla sekasin ja vapaa huolista niinku, Cha, cha, cha, cha, cha, cha, cha! SISU-radiolaisia kevätkokouksessa.
Suvi ja Aino sivistivät itseään ja kuuntelijoita metsäalan asiantuntijan, Tuomas Kosken kanssa.
Jutustelua mm.suomenkielen historiasta, anglismista (uhka vai mahdollisuus?), kielen ja ilmastokriisin suhteesta sekä Aku Ankan roolista suomenkielen ylläpitäjänä ja kehittäjänä.
Eurooppa-koulun opettaja Jouko Isometsä studiossa.
Paula kertoi suurkuoron levyprojektista ja kreikkalaisista pääsiäisperinteistä.
Suomenkurssilaiset kertoivat syitä opiskeluunsa.
SISUn nimipäiviä vietettiin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä Hanaussa, suomalaisessa Little Finland kaupassa.
SISU-tiimi hoiti hienosti ja hauskasti suomalaisen seurakunnan joulumyyjäisten kuohuviinimyynnin.
DFG-Hessen organisiert FINNISCHE KULTURWOCHEN im Herbst 2022. Inken und Jürgen waren im Studio.
Syyskokouksessa otettiin ryhmäkuvia kulmasta jos toisestakin, kuvaajaakin alkoi naurattaa SISUlaisten iloinen kaakatus.
Kirsi pääsi mukaan nautintomatkalle Ketiläisten kanssa.
Maaria kertoi miten innostui harpunsoitosta ja miltä opiskeluvaihe Frankfurtissa maistuu.
SISU-radio oli mukana radio x:n esittelytapahtumassa.
Viisi faktaa joka toimittajista.
Reinin-Mainin alueen Suomi-toimijat esittäytyivät hybridi-tilaisuudessa suomalaisen seurakunnan salissa.
SISU-tiimin pikkujoulu jäi virtuaaliselle tasolle tänäkin vuonna.
Marja Brexitlandiassa ja paluumuuttaja Esa maailman onnellisemmassa maassa kertovat omia tuntemuksiaan ulkomaalaisuudesta ja paluumuutosta.
Amerikkalaista jalkapalloa Frankfurtissa pelaava Ville Valasti tuli kertomaan pelimeiningeistä.
Joachim war mit dem finnischen Musiker Pentti Lasanen befreundet.
FFP2-Masken von radio x – support your local radio!
SISU-toimitus virtuaalisten pikkujoulujen merkeissä.
Jo perinteeksi muodostunut kesätapaaminen.
Edes koronauhka ei pidä SISUn toimittajia pois studiosta.
Kirsi sai mikrofonin ääreen sekä kotisirkkasnäksien keksijän että blueskitaristin. Katso kuvat tästä linkistä ja kuuntele haastattelut äänigallerissa.
Levyraati pohti uudelleen sovitettuja joululauluja.
Tuttuun tapaan SISU-tontut joulutorilla.
Suvin ja Ainon vieraana ex-SISUlainen Esa.
Lastenkirjalija Tuula Pere Suomi-koulun vieraana.
Marika Nukarinen vieraili studiossa kertomassa Frankfurtin nuorten aikuisten toiminnasta. Ohjelmassa myös lastenkirjailija Tuula Peren haastattelu.
SISU-tiimi kokoontuu epäsäännöllisen säännöllisesti kertaamaan radiotekemisen tekniikkaa.
SISU-tiimi Alman konsertissa.
Aino ja Suvi saivat studiovieraaksi Leena Ylösen.
Aiheena suomalaisen joulun vietto Saksassa.
Perinteiset SISU-tiimin tonttulakkikuvat!
Studiovieraana entinen SISU-toimittajamme Esa, joka nykyisin asuu Sveitsissä.
Auch SISU-Redaktion war aktiv bei der Tag der offenen Tür von radio x.
Kolme kirjatoukkaa esitteli kolme kotimaista kirjauutuutta.
Legendaarinen lauluntekijä Jukka Kuoppamäki ja tyttärensä Inka tulivat esiintymään Frankfurtiin „Days of Respect“ festareille SISU-radion kutsusta. Der bekannte, finnische Liedermacher Jukka Kuoppamäki kam mit seiner Tochter, der Sängerin Inka Auhagen nach Frankfurt.
Lastenkirjailija Heidi Viherjuuri Suomi-koulun vieraana ja SISU-radion haastateltavana.
Kristina und Thomas spielen mit BÄNDI finnische Tangos, neu und erfrischend.
Kesäinen levyraati kauppakillan kanssa, studiossa Päivi Borre, Marzanna Lehto ja Harry Skoutajan.
Suvin studiovieraana suomalainen Milla Westerling, teemoina naiseus liikemaailmassa ja kulttuurierot Suomen ja Saksan välillä.
Studiossa ranskalainen ja venäläinen vieras, pohdimme ilmastonmuutosta ja kielillä puhumista.
Suomen suurlähetystö kutsui juhannusjuhliin, jossa lehdistöneuvos Merja Sundström hyvästeltiin ja hänen seuraajansa Tanja Huutonen esiteltiin. Mittsommerfest in Berlin.
SISU-radion suositussa dekkari-illassa Kaarina Griffiths luki otteita esikoisromaanistaan „Punainen piru ja musta enkeli“.
Rohkeat suomalaiset yrittäjät tulevat valtaamaan Saksan jäätelömarkkinoita: 3 kaverin jäätelö.
Laura ja Mikko! Studiokaappaus! Miten kaikki sujuikaan?
Suvin ja Ainon vieraana Meeri, joka kertoi miten opinnäytetyön kysely onnistui, teemana tietysti SISU-radio.
Toukokuun tapaamisessa oli mukana myös Meeri.
Päivi ja Tapani Frantsi Sisun vieraina 25.3.2018. Juttelimme heidän...
Meeri Niinistö studiossa kertomassa opinnäytetyöstään, joka käsittelee Frankfurtin SISU-radiota.
Riitta diilasi studioon Annikan, joka työstää tutkimusta virheistä.
Künstlerin Eveliina Suonto war Kirsis Studiogast.
Grosse Austausch: Luna von Bühnenreif moderierte SISU, Kirsi von SISU moderierte Bühnenreif. Wichteln!
SISU-tiimi kokoontuu epäsäännöllisen säännöllisesti aivoriiheilemään.
Inken kam und erzählte warum sie einen blog über Finnland schreibt.
Vuoden ensimmäisessä lähetyksessä studiovieraana Jenni Moberg.
SISU-radion toimitus toivottaa kaikille kuuntelijoille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!
UUSIKUU alias Laura und Mikko führten durch die Sendung.
Fotos von der Gala Abend.
Paula ja Christian olivat Kirsin vieraina kertomassa Liekit-musikaalista.
Sisu-radio Frankfurt seit 1997 on air im Lokalradio radio x in Frankfurt. Sisu veti erikoislähetyksen Suomi100-teemalla.
Terveisiä Suomesta toi Sarkku.
Studiovieraana Marita ja Georg kertomassa evakkopäivästä Frankfurtissa.
Kirsin ohjelmamaratonin kolmannelle osuudelle lähtivät mukaan myös Karolina ja René.
Wanderlust-Abend in Kronberg am Samstag brachte UUSIKUU zu SISU-radio am Sonntag.
Juhani Aittola kertoo miten juoksija harjoittelee ja miten juoksemiseen innostuu.
Hoffest und Flohmarkt mit radio x in der Kurfürstenstrasse. Radiolaisten kesäjuhla ja kirppis.
Studiovieraana Tanja Kotselainen.
Suvi ja Kirsi Oden opissa.
SISU-Vaula besuchte in Helsinki die Galerie Mafka & Alakoski.
Folk Hop TUULETAR in Bremen in Rahmen von Jazzahead!
UUSIKUU Tango Orchester auf der Bühne von Interkulturellen Bühne in Frankfurt-Bornheim am 30.4.2017.
SISU-radion Suomi100-projekti 30.4.: vapputanssit UUSIKUU-orkesterin kanssa.
Movie and music video director Marko Mäkilaakso with family in SISU studio.
Suomalainen muusikko Inka Auhagen ajeli studiovieraaksi Kölnistä asti.
Frankfurtin kaupunkiopas Tuula Savastano studiossa 19.2.2017.
Weltbekannte finnische Weltmusikgruppe Värttinä kam nach Frankfurt.
Tonttuilua jo joulun alla.
Maailma vie ja tuo toimittajia.
Pekka Kuusisto spielt jetzt Stradivarius.
UUSIKUU CD-release Konzert im Galli Theater Frankfurt.
Mäkkelä feat. Isi mit Nightbird aus Finnland. Songwriter session in Orange Peel Club Frankfurt.
Finnische Künstlerin Merja Herzog-Hellsten gewann Kunstpreis in Hanau im August 2016.
Suvi, Kirsi, Ode, Vaula ja Maija
Kirsi Savolainen im Studio mit traditionellen finnischen Instrumenten.
Suvin studiovieraana suomalaisen seurakunnan pastori Hanna...
Hauska kirjailijapariskunta Berliinistä viihdytti kertomuksillaan suomalaisen seurakunnan salissa.
Immer wieder besucht der finnischer Jazz Virtuose Frankfurt mit neuen Ideen.
Jorma Uotinen & Trio Avec Forum Factoryssa 25.9. Berliinissä.
„Ein Fall für Zwei“ wurde in Frankfurt gedreht, mit Hannu Salonen/Regie und Mini Helstedt/Kamera.
Helsingin kaupunginmuseon johtaja Tiina Merisalo vierailulla Frankfurtissa.
Dr. HUbertus Kloster ist der neue Honorarkonsul für Finnland in Frankfurt.
VOITA spielt die nostalgischen finnischen Tangos so schön.
SISU besuchte Tuija Jussila Ausstellung in Eschborn.
UUSIKUU mit Katalin und Raúl führten durch Kalevala und ungarische Geschichte im Galli Theater Frankfurt.
Breaking news: SISU viettää nimipäiväänsä 28.2.
Hurriganes-Bierdosen design von Kinderbuchautor Mauri Kunnas.
Presidentin puoliso Jenni Haukio osallistui suomalaiseen tangoiltaan Frankfurtin kirjamessujen puitteissa 2014.
Presidentti Niinistö antoi haastattelun myös SISU-radiolle.
Finnkioskin glögijuhlissa vuonna 2014. Glühweinparty bei Finnkiosk 2014.
Sängerin Tuija Komi stellt SISU-radio vor, dabei Ode und Kirsi.
Museorannan kesäjuhissa taukohaastatteluja radio x:n takahuoneessa
Auf Einladung von SISU-radio war die finnische Sängerin Tuija Komi mit Begleitung von Vlad Cojocaru, Akkordeon auf Museumsuferfest radio x-Bühne.
SISU-radio järjesti juhannusjuhlat yhdessä Frankfurtin suomalaisen seurakunnan kanssa, mukana myös Little Finnland, Marimekko ja Pentti Lepistön puuveistokset.
Mittsommerfest in der Krebsmühle wurde gemeinsam mit SISU-radio und Finnischer Gemeinde Frankfurt organisiert.
Kaj Chydeniuksen lauluja Minja Kosken tulkitsemana Nebbienschens Gartenhausissa syksyllä 2012.
SISU-radio sagt KIITOS für’s Interview.
Hauskoista lastenkirjoistaan kuuluisa TImo Parvela antoi haastattelun SISU-radiolle.
Kinderbuchautor Timo Parvela zu Besuch in Frankfurt.
MInisteri Alexander Stubb antoi haastattelun SISU-radiolle.
SISUn toimitus pikkujoulutunnelmissa Römerin joulutorilla.
Jaana sai mikrofonin ääreen laulaja Lauri Tähkän.
23.9.2007 juhlittiin studiossa kymmenvuotispäivää. 10 Jahre SISU!
Kurkistus arkistoihin. Fotos vom 2006.